opetti Helsingin kaamoksessa mahmudismeja
(Julkaistu Istarissa 2/2001)
Mahmoud Redan tanssiryhmän valmentaja Zakaria Abdel Shafy eli Ziko opetti Shamadaan ry:n kutsumana suomalaisia itämaisen tanssin ystäviä Helsingissä 2.-3.12. Tarjolla olivat keskitason ja jatkotason kurssit. Kaamosaikaan oli ilmeisesti jo odotettukin piristystä, koska kurssit täyttyivät ripeään tahtiin.
Liikekieli oli perinteistä Mahmud Redan tyyliä, ns. mahmudismeja. Myös opetustuntien rakenne noudatteli pitkälle Redan linjaa. Alussa tehtiin sarjoja, joita ryhdyttiin yhdistelemään eri tavoin koreografioiksi. Opetustyyli oli looginen ja systemaattinen. Alussa tehtävien sarjojen tarkoituksena oli myös testata kurssilaisten tasoa opetuksen vaikeustason sovittamiseksi. Zakarian mukaan opetuksen vaikeusasteen tulee olla hieman tanssijoiden tasoa korkeampi, jotta motivaatio säilyisi. Kurssilaiset pitivät opetuksesta; opetusta pidettiin haastavana, mutta jokunen osallistuja luonnehti sitä myös vaikeaksi. Zakaria tasapainotti opetusta ottamaan huomioon – varsinkin keskitasolla – kurssilaisten tason vaihtelun, mutta helpolla ei päässyt kukaan. Monille kurssilaisille oli uutta ja kovin haastavaa sarjoissa liikesuuntien vaihtuminen; Mahmud Redan kursseille osallistuneille se oli helpompaa, mutta ei itsestään selvää.
Zakaria pyrki yksilölliseen ohjaamiseen ja korjasi sitkeästi kurssilaisten virheitä. Opetustyyli oli enemmänkin intohimoinen kuin kuin viileän analyyttinen ja maestron ääni kantoi hyvin salin perimmäisiinkin nurkkiin, usein jopa nurkkien ulkopuolelle. Mahmoud Redan ryhmässä on parhaimmillaan 40 tanssijaa, ja äänen voimakkuus lienee kehittynyt tehtävän myötä.
Zakaria korosti musiikillista lahjakkuutta – rytmin ja melodioiden tajua - sekä tunnetilojen ymmärtämistä tanssijan välttämättöminä taitoina; myös visuaalista lahjakkuutta hän luonnehti tanssijan tärkeäksi ominaisuudeksi.
Liikesarjojen lisäksi kursseilla tehtiin koreografia Luxor Baladna – kappaleeseen; tanssin muutamat peruselementit olivat samat, mutta eri tavoin varioidut keski- ja jatkotason kursseilla. Jatkotason kurssilla koreografia tehtiin myös keppitanssina.
Zakaria on ryhmätanssiohjaaja ja tunnit koostuivat sarjojen lisäksi ryhmässa tanssimisen harjoittelemisesta. Monimutkaisempien kuvioiden rakentaminen ei sujunut aina ilman hämmennystä, sillä monimutkaisemmat, samanaikaisesti erilaisista liikesarjoista koostuvat ryhmätanssit eivät ole yleisiä Suomessa. Tilan hahmottamiseen ja käyttöön ja suuressa ryhmässä tapahtuvaan liikesarjojen rakenteen ja suunnan hahmottamiseen ei ole kehittynyt rutiinia. Yleensä vierailevat opettajat opettavat vain koreografian ja jättävät varsinaisen ryhmätanssin rakenteen kehittelyn tanssijoiden tehtäväksi. Kursseilla kaikki tekevät samoja liikesarjoja samanaikaisesti ja vuorovaikutus tanssijoiden kesken on vähäistä. Ryhmätanssi onkin rikas ja alihyödynnetty tanssin laji, jonka toivoisi kehittyvän edelleen Suomessa.
Zakaria aloitti tanssimisen vasta noin 20-vuotiaana: fysiikka kehittyi ennen tanssiuraa monipuolisesti urheilupohjalta. Treenarin valmiuksia hän kehitti lisäksi opiskelemalla liikuntatieteitä Kairon yliopistossa. Tanssijaksi hän eksyi sattumalta. Ystävä kehotti pyrkimään Mahmoud Redan tanssiryhmään, koska piti Zakariaa potentiaalisesti hyvänä tanssijana. Täysin pystymetsästä hän ei kuitenkaan alalle ryhtynyt: valmiuksia oli kehittynyt urheilun lisäksi musiikin harrastamisesta. Zikon instrumentteja olivat rummut ja viulu. Tanssin lisäksi Ziko toimii nykyisin yhä urheilun parissa valmennuksen suunnittelijana; puuhamiehemme aktiviteetit ulottuvat myös teatterin ja tv:n alueilla. Ziko on kairolainen, mutta juuret ovat Egyptin maaseudulla. Hän vetäytyy välillä maaseudulle sukulaisten luo rauhoittumaan, kun pääkaupungin humu käy liian rasittavaksi.